”Koiria ja Hopeanuolta nousevan auringon maassa”

Jatkan tässä ”matkablogissani” tarinaa, joka kertoo minun Japanin matkastani. Noin viikko takaperin julkaistiin tämän tarinan prologi, eli tavallaan esiosa, jossa alustin tätä tulevaa kertomustani. Kertaan vielä näin aluksi, että tämä kertoo vielä syvällisemmin Japanin matkastani josta kerroin Weed-mangan osassa 50. Toivotan kaikki arvoisat Ginga-fanit tervetulleeksi ”nojatuolimatkalle” Japaniin! Aloitetaanpa tarina!

Rohkenisin väittää, että lähes jokaisen Ginga-fanin unelma on päästä käymään joskus Japanissa – maassa josta koko Ginga-saaga on kotoisin. Minulla oli suuri ilo päästä toteuttamaan tätä unelmaani tänä keväänä. Olin jo vuosia haaveillut, että pääsisin joskus käymään Japanissa ja nyt vuonna 2015 tämä tapahtui aikavälillä 31.3.-14.4.

Pienestä pitäen olin kiinnostunut kaikesta japanilaisuuteen liittyvästä, sillä tuleehan Japanista mielenkiintoni kohteet kuten Nintendo, Pokémon ja autot, sekä kaikki korkeasta laadustaan tunnetut japanilaiset tuotteet. Nyt tässä artikkelissani pyrin kertomaan teille Japanin matkastani Hopeanuoli-fanin näkökulmasta. Mitä kaikkea Japani voikaan tarjota matkaajalle, joka pitää Hopeanuolesta ja koko Ginga-saagasta. Onkohan esimerkiksi Yoshihiro Takahashin synnyinkylässä Higashinarusessa muutakin nähtävää kuin iso Hopeanuoli-aiheinen seinämaalaus? Otetaanpa selvää – se selviää tässä tarinassa.

Lähdin matkaan 31.3. suoralla lennolla Tokion Naritan lentokentälle. Saavuin kohteeseen 1.4., josta alkoi kaksiviikkoinen matkani tässä Hopeanuoli-fanin luvatussa maassa. Ylipäätään koira-fania hemmoteltiin jo lentokoneessa, sillä oli mahdollisuus katsoa yksi jakso koiravaljakoista kertovaa retkeilysarjaa. Aww… eritoten husky-fania hemmoteltiin jo lentokoneessa.

Japanin maakamaralle päästyäni ensimmäisenä oli vuorossa Suomessa hankkimani JR:n junapassin vaihtaminen varsinaiseen junapassiin, jolla aukenivat rajattomat reissaamismahdollisuudet Japanin Rautateiden junilla.

Viivähdykseni Tokiossa kesti kaksi päivää reissuni alussa, jonka aikana pääsin todistamaan kirsikkapuiden kukkimista, ja tämä kukinta oli juurikin parhaimmillaan ja kauneimmillaan tuona aikana.

Mainittakoon näin alussa vielä, että koira-fania todellakin hemmotellaan kaikkialla Japanissa! Se selvisi jo parin ensimmäisen päivän aikana, mutta vielä enemmän reissuni loppua kohti tämä kävi yhä ilmeisemmäksi. Koiria on joka puolella katukuvassa, mainoksissa, kylteissä, patsaina ja muutenkin pitää hyvin paikkansa, että japanilaiset pitävät koirista hyvin paljon. Ainakin näin koirien ystävänä bongasin automaattisesti kaikkea koiriin liittyvää. Satuin jopa televisiosta näkemään ohjelmaa, jossa opetettiin piirtämään koiria. Näytettiin oikein, että näin piirrät pystykorvaisia ja näin luppakorvaisia koiria. Tietysti ihan oikeitakin koiria minä näin reissullani runsaasti.

Oli aika jättää Tokio tässä vaiheessa jo taakse ja suunnistaa kohti japanilaisten pyhää Fuji-vuorta, joka muutamassa Ginga-saagan osassa esiintyy Takahashin piirtämänä. Fuji-vuori ja sen läheinen Lake Kawakuchiko olivat sangen näyttäviä. Täällä pystyi jo hyvin samaistumaan, että ollaan sellaisissa ympäristöissä, joita Hopeanuolessa on totuttu näkemään.

Täältä sitten bongasin erään liikkeen, jossa oli kaikenlaista mangaa ja animea, sekä elokuvia. Saavuin erään hyllyn luokse, jossa oli kaikki Weedin osat 1-60. Minulla ei ollut mahdollisuutta ostaa kaikkia, joten ajattelin tyytyä neljään ensimmäiseen osaan. Rupesin kuitenkin hetken päästä miettimään, kun näin muutamia esitteitä ja mainoksia paikassa – ehkä tämä on sittenkin vain vuokraamo. Kysyin työntekijältä asiasta ja hän vahvisti, että he eivät myy näitä tuotteita, vaan ainoastaan vuokraavat. Kyseessä oli siis vuokraamo. Tyydyin sitten jättämään Weedit takaisin hyllyyn. En siis vielä tässäkään vaiheessa onnistunut hankkimaan mitään Ginga-aiheista reissultani. Eipä Suomessa ole tällaisia mangan vuokrausliikkeitä. Mitä nyt joissakin Kirjastoissa on mahdollisuus lainata Suomessa.

Fuji-vuoren läheisyydestä oli siirtyminen Osakan ja Kioton alueelle. Kiotossa kävin tapaamassa suomalaisten Ginga-fanittamista tutkivaa professoria Mikako Hataa. Hän opettaa Kioton yliopistossa ja hänellä on toki muitakin tutkimuksia työn alla kuin tämä meitä läheisesti kiinnostava tutkimus. Mikako pyrkii saamaan tämän suomalaisiin Ginga-fanehin liittyvän tutkimuksen valmiiksi lähitulevaisuudessa.

Lisäksi Kiotossa sattumalta törmäsin liikkeeseen, jossa oli myynnissä kaikenlaista pientä sekalaista tavaraa, kuten makeisia ja lahjoja. Huomioni kiinnitti näyteikkunassa olleet kuvat ja tekstit ilmeisesti työntekijällä olevasta shiba inusta.

Sisälle mennessä kerroin miksi tulin pistäytymään ja kuinka ollakaan omistajatar kävikin hakemassa tämän shibansa, joka tuli heti innokkaasti tutustumaan minuun. Siinä sitten puhuimme japanilaisista ja suomalaisista koiraroduista. Annoin hänelle yhdistyksen pinssin kiitoksena siitä, että sain tulla tutustumaan hänen shibaansa.

Kävin myös testaamassa paikallisen Mäkkärin, ja olenkin nyt käynyt Suomessa, Jenkkilässä ja Japanissa Mäkkärissä.

Osakan läheisyydessä ollessani kävin Kobessa, jossa voi hyvinkin kuvitella tapahtuneen tämän Hopeanuolesta tutun kohtauksen: ”Hei minä näen toisen maan!” – ”Ei se ole toinen maa – se on Shikoku.” Olin siis rannalla, josta näki Shikokuun. Tai oikeammin siinä oli yksi pienempi saari vielä välissä, jonka takana oli Shikoku. Isoa siltaa pitkin olisi sinne päässyt, mutta päätin jättää Shikokun valloitamisen toiseen kertaan.

Olin täten Akashi-Kaikyōn sillan lähellä Kōbessa, joka on maailman pisin riippusilta.

Ollen melkein 4 km pitkä. Se yhdistää Honshū:n Shikokuun Awaji saaren kautta. Sillan rakennusprosessi oli aikanaan hyvin pitkä ja vaativa. Silta kuitenkin avattiin lopulta vuonna 1998.

Oikeasti en täten ollutkaan aivan samalla rannalla kuin koirat tässä kuuluisassa kohtauksessa. Koirat olivatkin nimittäin Wakayamassa ja heidän välissään oli Kiin salmi, joka erotti koirat Shikokun saaresta. Ehkä jollain Japanin reissullani tulisin käymään aivan samalla paikalla.

Samaisella alueella oli iso kauppakeskus, jossa visiteerasin kirjakaupassa, joka oli myös sangen iso. Tiedätte varmaan mitä yritin etsiä? Mitä tahansa Gingaa ja Takahashin tuotantoa. En heti löytänyt, joten kysyin henkilökunnalta, ja he japanilaisten totuttuun ystävälliseen tapaan auttoivat ja ohjasivat minut oikean hyllyn luokse. Siinä sitten oli Ginga Densetsu Akamen osat 1-4. Kaikki neljä osaa lähtivät mukaani.

Kiotossa kävin vielä samaisena päivänä tutustumassa Nintendon päämajaan. Tosin sisällehän ei päässyt joten tyytyminen oli kuvaamaan sitä ulkopuolelta.

Seuraavana aamuna olikin aikainen herätys, koska alkoi minun tämän reissun pisin matkani. Osakasta Tokion kautta Akitan prefektuuriin shinkanssenilla kuten paikalliset kutsuvat, eli suomeksi luotijunalla. Samaista reittiä pitkin olisin päässyt myös Honsun pohjoiseen osaan, eli Mutsuun, mutta pohjoisranta ja Hokkaidon näkeminen piti jättää toiseen kertaan. Nyt kohteeni oli Higashinaruse, eli Yoshihiro Takahashin synnyinkylä, jossa hän nuoruudessaan asui.

Päätetäänpä tämänkertainen raportti tähän mehukkaimpaan kohtaan. ”Kliffängher!” Kutkuttava kohta, mutta jatkan tarinaa viikon päästä. Jos haluat tietää, että mitä loppujen lopuksi löysin ja kohtasin, sekä näin Higashinarusessa, niin se selviää blogintekstini seuraavassa osassa. Pysy siis tällä samalla Ginga-kanavalla! Avaa sama Ginga-taajuus auki viikon päästä lauantaina! *WUFF!!!*