hide.jpg

Suomen Hopeanuoli-fanit ry osallistuu perinteiseen tapaansa Tampere kupliiseen. Kyseisessä tapahtumassa yhdistyksemme on ollut mukana perustamisestaan saakka vuodesta 2012, jolloin kyseinen kuplii oli myös ensimmäinen tapahtuma, jossa yhdistys on koskaan ollut.

Tänä vuonna olemme perinteiseen tapaamme edustamassa yhdistyspöydän muodossa. Upouutta Weed-aiheista onnenpyöräämme voi käydä pyöräyttämässä ja tutustumassa noin muuten yhdistyksen toimintaan. Luonnollisesti pöydästämme voi käydä myös ostamassa oman rannekkeensa tämänkesäiseen Gingaconiin kymmenellä eurolla (yhdistyksen jäsenille hintaan 8€).

Aktiivimme pitävät myös tunnin mittaisen ohjelman aiheesta Gingan nykytila Suomessa Opus 4:ssä lauantaina klo 12 - 13.

Tampere kuplii pidetään tänä vuonna Tamperetalossa ja tapahtumaan on vapaa pääsy.

Jäsenet ovat tervetulleita myös perjantaina klo 18-21 3D Crush Cafessa pidettävään yhdistyksen vuosikokoukseen, jossa valitaan yhdistykselle hallitus vuodelle 2016, sekä keskustellaan ajankohtaisista yhdistyksen asioista.