”Hetkeä ennen kotiinpaluuta”

Rakkaat matkablogitekstini seuraajat; on tullut aika siirtyä tämän matkatrilogiani päättävään osaan. Edellisessä osassa olin Akitan prefektuurissa, Higashinarusessa, jossa pääsin näkemään ison Hopeanuoli-seinämaalauksen, sekä tietysti pääsin tutustumaan lähemmin herra Yoshihiro Takahashin synnyinkylään. Se oli ikimuistoinen kokemus, mutta vielä on kuitenkin Japanilla annettavaa Hopeanuoli-fanille. Tässä matkani päätösosassa olen palannut Tokioon ja teen loppuyhteenvedon matkastani. Oletteko valmiina? Nyt lähdetään viimeiselle etapille Japanin matkallani!

Yhtenä kohokohtana Tokiossa oli tietenkin käydä viimein Shibuyan rautatieasemalla katsomassa Hachiko-koirapatsasta, joka edelleen odottaa siellä isäntäänsä. Tämä patsas on mielestäni yksi pystykorvaisten koirien ystävien pyhiinvaelluspaikoista, ja tietysti muidenkin koirien ystävien paikka. Kuvastaahan se koirien uskollisuutta isäntäänsä/emäntäänsä kohtaan.

Patsaan läheisyydessä oli vanhaan junanvaunuun perustettu alueesta kertova pieni infopiste, jossa niin ikään oli juttua tästä Hachikon tarinasta. Infopisteessä oli kaksi mukavaa työntekijää, vanhempi herra ja rouva. Heidän kanssaan juttelin Hopeanuolesta ja suomalaisuudestakin, ja kerroin, että meillä on Suomessa nykyään oma yhdistyskin Hopeanuolelle. Hopeanuolta ja Hachikoa yhdistää se, että molemmat ovat akitoja. Jätin paikan päälle palan suomalaista Hopeanuoli-kulttuuria, nimittäin yhdistyksen virallisen pinssin. Siellä se komistaa tämän infotiskin läheisyydessä, eli voitte bongata sen sieltä itse joskus siellä käydessänne.

Hyvää sattumaa oli se, että paikalla sattui olemaan juuri tuolloin vanhempi suomalainen pariskunta, joiden kanssa sain myös jutella ja ottaa lisäksi heidänkin kanssaan valokuvia patsaan läheisyydessä. Eli niin pieni on maailma, että siellä tapasin pari suomalaista juuri sillä hetkellä.

Tämän jälkeen suuntani vei kohti Pokémon-fanien taivasta: Mega Tokyo Pokémon Centeriä. Paikkaa, jossa kauppakeskuksen yksi kerros oli lähestulkoon varattu pelkästään erilaisille Pokémon-fanituotteille. Niitähän sieltä tuli sitten hankittua yksi iso kassillinen. Siellä oli laidasta laitaan Pokémon-tuotteita, sellaisia, joista ei täällä peräpohjolassa osattaisi edes unelmoida.

Tämän päivän päätteeksi suunnistin toistamiseen Akihabara Electric Towniin, jossa kävin myös pikaisesti reissuni alussa. Nyt minulla oli enemmän aikaa keskittyä sen kiertelyyn ja parempi mahdollisuus ostaa peleihin liittyvää tavaraa.

Kovasti koitin etsiä erästä tunnettua peliliikettä, joka on täysin keskittynyt myymään vanhoja retropelejä. Liikettä ei meinannut aluksi löytyä, joten kysyin neuvoa yhdestä toisesta liikkeestä, josta minulle ystävällisesti annettiin mukaan kartta, johon etsimäni pelikauppa oli merkitty. Tämä etsimäni retropeliliike oli nimeltään Super Potato.

Löysin lopulta tämän etsimäni peliliikkeen, ja vastassa oli heti iso Super Marion kuva seinällä liikkeen yläpuolella. Liikkeen sisälle mennessä tuli heti selväksi, että sieltä löytyy kaikkea retroa.

Pelejä löytyi aina 8-bittisestä Nintendosta alkaen, ja myös Segan ja Sonyn pelejä ja konsoleita oli. Iso kasa pelejä ja muitakin peleihin liittyviä tuotteita tarttui kaupasta mukaani. Tässä liikkeessä ei todellakaan tarvinnut kysyä, että löytyykö kyseistä peliä, sillä myyjät olisivat voineet vastata: ”Montako laitetaan?” Sillä jos jotain vanhaa peliä ei tästä kaupasta löydy, niin ei sitten löydy mistään muualtakaan.

Ylimmässä kerroksessa oli vanhoja klassisia kolikkopelejä, joita pystyi pelaamaan pieniä virvokkeita samalla nauttien.

Seuraavana päivänä olikin vuorossa Tokyo Towerissa käynti. Eli tornissa, joka on tunnettu melkeinpä suorana kopiona Eiffel-tornista. Näkyvimpänä erona kuitenkin se, että Tokyo Tower on punavalkoinen. Pituutta tällä tornilla on 333 metriä ja se on valmistunut vuonna 1958. Tokyo Tower oli aikanaan hyvin moderni torni senkin puolesta, kun se oli rakennettu kevyemmästä teräksestä kuin Eiffel-torni.

Matka Tokyo Towerille sisälsi yhden pienen haasteen. Japanin rautatiet on tunnettu täsmällisyydestään ja luotettavuudestaan, mutta nyt kävi pieni takapakki. Ikävästi oli sähkölinjan yksi tolppa kaatunut rautatiekiskoille ja se aiheutti koko ns. keskustaa kiertävän pisararadan sulkeutumisen. Jäin siis pois kyydistä yhtä asemaa aikaisemmin ennen määränpäätäni. Ei siitä olisi enää kävellenkään kovin pitkä matka ollut, jos olisi tiennyt täysin suoran reitin tornille. Koska oli korkeita tornitaloja ympärillä, niin ei voinut tornin näkemisellä suunnistaa kohteeseen, koska tornia ei näkynyt isojen talojen takaa. Joten päätin viisaimmaksi keinoksi ottaa taksin. Näin pääsin nopeasti kohteeseen.

Siinä se torni viimein kohosi edessäni. Päivä oli erittäin selkeä ja lämmin, joten ihmisiä oli tornin ympäristössä senkin puolesta runsain mitoin liikkeellä. Tornin alapuolelle oli rakennettu turistikeskus, jossa oli kaikenlaista torniinkin läheisesti liittyvää nähtävää ja koettavaa. Hankin seuraavaksi lipun, jolla pääsisin varsinaiselle näköalatasanteelle.

Tutustuin ensin tornin alimmaisiin kerroksiin. One Piece oli täälläkin muotia, kun oli sen mukainen teemapuisto ja ravintola. Alakerrassa oli myös pieni valokuvanäyttely tornin rakentamisesta.

Lopulta menin hissillä varsinaiseen ”observointi”-kerrokseen. Näkymät olivat hienoja 150 metrissä. Sieltä hommasin vielä lipun ylimpään ”speciaali”-tarkkailukerrokseen, jolloin pääsin 250 metrin korkeuteen, ja näkymät olivat vieläkin hienompia. Sieltä ainakin olisi nähnyt Fuji-vuorenkin, jos ei olisi ollut niin pilvistä.

Välikerrokseen palauduttuani nautin pienet ”kahveet” ja ”baakkelsit”. Ravintola ei ollut sentään pyörivä, kuten Tampereen Näsinneula. Hulppeat olivat kuitenkin näkymät eväitä nauttiessa.

Saapuessani alas satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Eräs apina sattui kouluttajineen aloittamaan esitystään. Esitys kesti noin puolisen tuntia. Apina oli nimeltään Sakura. Tulipahan apinakin nähtyä livenä tällä reissulla, ihan kuin sekin olisi ollut pienenä tavoitteena. Esiintyjät keräsivät pienet tipit lopuksi.

Tornin välittömässä läheisyydessä on iso Shiba-puisto, jossa sijaitsee buddhalainen Zōjō-ji temppeli. Kyseisellä temppelialueella on hyvin pitkä historia ja temppeliin liittyvät rakennukset oli kunnostettu hyvin hienoiksi ja näyttäviksi. Buddhalainen uskonnollinen rituaali oli juuri alkamassa siellä. Näin tätäkin toimitusta vähän aikaa, kun sitä jäin seuraamaan.

Tokyo Towerista päästyäni suunnistin Uenon rautatieaseman ja puiston välittömässä läheisyydessä olevalle ”ostoskadulle”, eli Ameyokolle. Oikeastaan se on sellainen lähinnä turisteille tarkoitettu kadunpätkä talojen välissä, missä myydään kaikenlaisia matkamuistoja. Toki paikallisiakin oli siellä runsaasti. Myös kadunvarsiravintoloita oli runsain mitoin. Mieleen tuli suomalaisille vähän tutumpi Tallinnassa oleva SadaMarket.

Lähdin tässä vaiheessa hankkimaan toista isoa matkalaukkua, johon voisin pakata kaikki reissuni aikana ostamat tuliaiset. Olin näet maksanut hieman ylimääräistä Finnairille, jotta takaisin tullessa saisin tuoda normaalin ison ja käsimatkatavarana kulkevan pienemmän laukun lisäksi yhden ison matkalaukun. Ensimmäinen reissuni kun oli kyseessä täällä Japanissa, niin silloinhan sitä mielellään pyrkii ostamaan niin paljon matkamuistoja ja tuliaisia kuin vain suinkin mahdollista. Joten suosittelen itse kutakin varautumaan siihen, että tuliaisia tarttuu kyllä matkaan mukaan. Varsinkin ensimmäiseltä Japanin matkalta tuliaisia tulee ostettua reilusti.

Nyt oli jälleen aika palata hotellille ja alkaa valmistautumaan viimeiseen kokonaiseen päivään Japanissa ennen kotiin lähtöä. Hieman ehdin toiseksi viimeisenä iltana pakkailla suurinta osaa matkatavaroistani valmiiksi kotiinpaluuta varten, koska nyt minulla oli tämä toinen iso matkalaukkukin jo hankittuna.

Viimeisenä kokonaisena päivänä otin tavoitteeksi käydä tutustumassa reittiin hotellilta kohti Tokion päärautatieasemaa, josta lähtisi Narita Express - juna Naritan lentokentälle. Ettei sitten täysien matkatavaroiden kanssa tarvitsisi turhaan seikkailla kiireessä. Halusin siis välttää turhaa stressiä lähtöpäivänä.

”Subillakin”, eli Subway-ravintolassa kävin, sillä pitää testata ulkomailla näitäkin paikkoja mitä löytyy koti-Suomestakin. Nyt on käyty Subilla Suomessa, Jenkkilässä ja Japanissa.

Keskityin kuvaamaan vielä Tokion päärautatieaseman ympäristöä. Koska oli sateinen päivä, niin ei näkynyt niin paljoa ihmisiä kuin normaalisti. Tuntuikin sangen oudolta, kun kyseessä oli miljoonakaupunki ja vain muutama satunnainen kulkija sattui liikkumaan rautatieaseman ulkopuolella. Syynä toki saattoi olla vesisateen lisäksi se, että en ollut liikkeellä pahimpaan ruuhka-aikaan.

Aikaa oli vielä, joten ajattelin käydä vielä kerran täällä retropelaajan taivaassa, eli Akihabaran Super Potatossa. Kiittelin yläkerrasta vastaavaa henkilöä vielä kaikesta ja join viimeisen kokiksen siellä. Pienten ostoksien jälkeen palasin takaisin hotellille.

Edessä oli vielä huolellinen pakkaaminen, jotta saisin kaikki tavarat mahtumaan kyytiin. Jaoin kaikki matkatavarat tasaisesti matkalaukkuihin.

Netin välityksellä otin vielä yhteyttä Finnairin chat-palveluun ja yritin selvitellä ratkaisua siihen ongelmaan, että miten saisin isot tuliaiset kyytiin. Isoilla tuliaisilla tarkoitan nyt näitä Higashinarusesta saatuja lahjoja; isoa Hopeanuoli-maalausta, sekä kahta Weed & Higashinaruse -julistetta. Weed ja GB kuvat olivat samassa paketissa. Takahashin 40-vuotis taiteilijauran muistolaatta oli erikseen minulla pakattuna. Edellä mainitut oli pakattu Higashinarusessa jo hyväksi kompaktiksi paketiksi. En niitä tohtisi mitenkään muuten enää uusiksi pakata. Julisteet olivat rullalla jo ennestään ja ne olisivat voineet isoimpaan matkalaukkuun kulmasta kulmaan mahtua. Hopeanuoli-maalaus taas oli niin pitkä, ettei se mahtunut isoon laukkuun mitenkään. Oli siis syytä kuljettaa ne sellaisena pakettina kuin ne jo olivat ja merkitä tähän pakettiin minun yhteystietoni tarkasti. Finnairin chat-palvelun työntekijäkään ei osannut lopullista vastausta sanoa. Painoa ei tosiaan ollut pariakaan kiloa, mutta kokoa oli enemmänkin. Joko menisi samaan hintaan muiden tavaroiden kanssa tai sitten joutuisin maksamaan extraa. Chat-neuvoja pyysi selvittämään asiaa virkailijoille sitten lähtöselvityksessä terminaalilla. Ei siinä muukaan sitten auttanut. Piti toivoa parasta, että en joutuisi ainakaan paljoa maksamaan lisää.

Aikainen herätys koitti lähtöpäivänä, eli 14.4. tiistaina. Toivottelin hotellin henkilökunnalle hyvät jatkot, että nyt meikäpoika palaa takaisin Suomeen, vaikka kyllä täälläkin viihtyisi. Menin lähimmälle Akabanen rautatieasemalle ja siitä sitten kohti Tokion päärautatieasemaa, mistä pääsee aikaisemmin mainitsemallani Narita Expressillä lentokentälle. Tätä junaa käyttäessä pitää hankkia erillinen lippu, koska sillä ei pääse kulkemaan JR:n junapassilla. Ei tämäkään erillinen lippu onneksi ole kovin kallis.

Varasin täten istuinpaikankin, mutta tässä kiireessä vahingossa eksyin junalaiturilla sen väärään päähän. Japanissa on siis hyvin tarkkaan merkitty rautatieasemien laiturille, että mihinkä kohtaan junan mikäkin vaunu pysähtyy, jotta matkustajien on helppo nousta laiturilta oikeaan vaunuun. Sen voin sanoa, että useammassa paikassa tämä toimikin tosi hyvin. Juna saapui, eikä siinä sitten mitään, että tällä kertaa piti reippaasti kipittää junan toiseen päähän. Varmuudeksi hyppäsin jo junan sisään, että en ainakaan jäisi junasta. Piti vain sitten siirtyä täpötäyden vaunun läpi vaunun toiseen päähän matkatavaroideni kanssa, missä oli minulle merkitty ja varattu paikka.

Kokonaisuutena koko reissu meni hyvin. Tahdon vain vielä näin lopussa tuoda näitä muutamia asioita ilmi, että mihin on syytä varautua Japanin matkallaan ja mitä mahdollisesti hassujakin ”kommervenkkejä” voikaan reissulla käydä, eli kaikkeen on syytä varautua. Ehkäpä isoin ”säätäminen” oli kuitenkin vielä edessäpäin.

Saavuin junalla hyvissä ajoin Naritan lentokentälle ja aikaa koneen lähtöön taisi olla vielä kaksi tuntia.

Aluksi kaikki sujui ilman ongelmia, mutta siinä vaiheessa, kun tuli puhetta matkatavaroideni siirtämisestä lastiruumaan, niin ennakkoon jo tiedostamani iso tuliaispaketti Higashinarusesta alkoi tuottaman nyt ongelmia. Itse olin aluksi sitä mieltä, että eikö se menisi sillä samalla maksulla, mitä olin maksanut siitä ylimääräisestä lisämatkalaukusta, koska paketti ei painanut paljoakaan.

Tehtiin perusteelliset selvitykset siinä, että normaalisti saan lentokoneen lastiruumaan yhden ison matkalaukun ja koneen sisälle saan käsimatkavaran, eli pienen laukun, eli niiden kuljetus kuuluu normaaliin hintaan. Tästä toisesta isosta matkalaukusta olin maksanut jo Suomessa sen kuljettamisesta 60 euroa, eli sillä hinnalla saisin sen Suomeen. Virkailija soitteli tässä vaiheessa lisäapua ja kyselyitä muuallekin. Sitten kuitenkin alettiin väittää, että tästä ylimääräisestä pitää kuitenkin maksaa lisähintaa ja minulle tulostettiin lisälaput ja lähdettiin ohjaamaan sivummalle, jossa voisin maksaa lisähinnan tästä. Tällä aikaa tämä ”Hopeanuoli-paketti” laitettiin jo helposti särkyvien trukin vaunuun, että kyllä se Suomeen ainakin pääsisi.

Toisella tiskillä ollessani esitin kaikki dokumentit vielä ja selvitin uudestaan, että olen maksanut jo yhdestä ylimääräisestä, että en ainakaan kovin paljoa lisää maksaisi. Sitten minua pyydettiin maksamaan toiset 60 euroa vielä lisää. Tässä vaiheessa rupesin vielä kyselemään tältä virkailijalta, että enkö nyt saisi sitä ilmaiseksi koneeseen, kun ei se paina paljoa mitään ja sen paketin olen saanut lahjaksi kyseisen mangakan (Yoshihiro Takahashi) synnyinkylästä, ja kaukaa Suomesta tulin varta vasten osittain tämänkin sarjan (Hopeanuoli) takia Japaniin. Syitä oli toki muitakin miksi tulin Japaniin. Virkailija laskeskeli uudestaan ja nyt alkoi olemaan jo ihme summia. Nyt minun olisikin pitänyt maksaa jo uudestaan siitä toisesta isosta matkalaukusta.

En siis kerta kaikkiaan ainakaan tällaiseen alentuisi, että minun pitäisi niin paljon maksaa siitä, että saan kotiinviemisiksi kyseisen sarjan luojan tuotteita lahjaksi. Siis tietysti ymmärrän määräykset, että toki pitää maksaa lisämatkatavarasta, mutta että ihan älyttömiä summia.

Tässä vaiheessa virkailija nosti jo niin sanotusti tassut pystyyn, että hän soittaa esimiehelleen asiasta ja selvittää hänelle asian. Kaikki oli mielestäni mennyt tähän asti niin hyvin ja nyt tulikin tällainen loppuselvittely ja hässäkkä.

Paikalle saapui hetken päästä vanhempi mieshenkilö, joka oli matkaselvityksen vastaava. Ennen kuin hänelle kerkesin itse mitään sanomaan, niin hän saman tien ilmoitti, että tämä on niin ”speciaaliceissi”, että eivät he veloita minulta mitään. Saan täten lahjaksi saadut Hopeanuoli-tavarat ilman veloitusta koneeseen. Vastaava oli kovasti pahoillaan tästä sekaannuksesta ja väärinkäsityksistä ja pyyteli anteeksi. Sitten kun tämä lisämaksuja pyytänyt virkailijakin huomasi Suomen passini, niin johan muuttui ääni kellossa, että Suomestako minä olen ja niin päin pois. Heti rupesi Muumeista puhumaan ja sanoi, että tykkää Suomesta. Toinenkin paikalla oleva nuorehko virkailija kehui Muumeja, että hän tykkää ainakin Nuuskamuikkusesta jne.

Melkein tunti meni ylimääräistä tähän ”Speciaaliceissin” selvittelyyn, mutta toivottelivat sitten lopulta hyvät matkat kotiin. Onneksi jäi vielä tunti aikaa siirtyä odottelemaan lähtöporttien luokse lennon lähtöä.

Hieman päälle 10 tunnin lento koto-Suomeen sujui ongelmitta, ja takaisin tullessakin istuin japanilaisen naishenkilön vieressä. Hän oli vain hieman vanhempi, eikä osannut englantia ihan niin hyvin kuin tulomatkalla ollut nuorempi naishenkilö. Kuitenkin siinä ns. pakolliset Suomen ja Japanin kehumiset puolin ja toisin saimme vaihdettua.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli paluukyyti jo vastassa, joten pystyin aloittamaan melkeinpä koko matkani lyhimmän osuuden, joka oli nyt paluumatka Helsingin suunnalta kotiini Haminaan. Loppujen lopuksi toivuin reissuväsymyksestä ja tästä paljon puhutusta jet lagista sangen nopeasti.

Reissu oli täten onnellisesti takana!

Satuin vain käymään Japanissa sellaiseen aikaan, ettei mikään Takahashin tuotanto ollut niin sanonusti ”hypetettynä”, eli suuressa suosiossa. Eli tarkoitan, ettei ihan joka kioskilta löytynyt herran tuotantoa. Takahashin uusimmista tuotannoista Weed oli päättynyt aikanaan osaan 60 ja Orion osaan 30. Ginga Densetsu Akame ei ollut saavuttanut vielä suurta suosiota. Toki joistakin paikoista löytyi Weedin uudelleen julkaisuja, yksittäisiä Orioneita ja Ginga Densetsu Akamea, kuten jo aikaisemmin olenkin kertonut. Nyt kuitenkin reissuni jälkeen Takahashilta on alkanut toivon mukaan suureksi ja massiiviseksi tarinaksi nouseva Ginga: The Last Wars. Sarja, joka nimensäkin perusteella saattaa jäädä Ginga-saagan viimeiseksi pidemmäksi tarinaksi. Onhan Takahashillakin ikää jo sen verran, että kovin montaa pitkää tarinaa hän tuskin enää tekee. Toivotaan toki, että tarinoita tulisi vielä runsaasti. Ehkäpä seuraavalla Japanin matkallani onnistun bongaamaan runsaasti tätä Ginga: The Last Warsia. Sarjaan en viitsi kovin paljoa ennakkoon tutustua, vaan noudan omat kappaleeni sitten suoraan niiden synnyinsijoilta Japanista.

Koska uudestaan Japaniin? Kuuluu täten seuraava kysymys. Näin on kuullut useasti käyneen henkilöille, jotka ovat käyneet Japanissa, että vasta edelliseltä matkalta on päästy kotiin, niin heti pitää alkaa miettimään, että koskahan pääsisi uudestaan sinne. Olen tässä pohdinnassa ottanut jo seuraavan askeleen, eikä se oikeastaan ole enää edes pohdintaa. Sillä olen jo varannut seuraavan matkani Japaniin ja se tapahtuu nyt vuoden 2016 huhtikuussa. Lennot ja majoitukset on tätä kirjoittaessani jo varattu.

Viimeksi tein reissuni yksin, ainoastaan yksi tuttavani oli suhkot samoihin aikoihin reissussa, ja hän

opasti minua paikan päällä Tokiossa parina ensimmäisenä päivänä. Nyt seuraavalla matkalla käyn Japanissa kahden ystäväni kanssa, joten tällä kertaa ei tarvitse reissata ilman ystäviä.

Sen toki voin sanoa, että kyllä sitä Japanissa ollessaan tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia ystäviä, vaikka sinne yksinkin lähtisi. Japanilaiset ovatkin tunnettuja ystävällisyydestään ja vieraanvaraisuudestaan. Lisäksi Japani on sen verran turvallinen maa, että uskaltaa siellä yksinkin liikkua. Tietysti asiassa kuin asiassa tiettyä maalaisjärkeä käyttämällä pääsee pitkälle. Jäi minulle Japanista kuitenkin sen verran positiivinen kuva, että sinne olen täten menossa uudestaan. Voikin sanoa, että en ole pelkästään Ginga-fani, vaan myös Japani-fani.

Voin sanoa että matkani oli täydellisesti unelmieni täyttymys! Vuosien haave oli viimein toteutunut. Olen syntynyt kultaisella 80-luvulla, tarkemmin sanottuna vuonna 1985. Siitä on vierähtänyt jo 30 vuotta, ja jo alle 10-vuotiaana aloin tiedostamaan tätä japanilaisuutta. Kaikkihan lähti omalta osaltani Nintendo-peleistä ja sen tiedostamisesta, että ne ovat lähtöisin Japanista. Samaten sitten Hopeanuolen ensi kerran nähtyäni vuonna 1994 selvisi, että se on japanilainen piirretty. Silloin, kun animea sanana ei niinkään tunnettu Suomessa. Muutenkin hyvin varhaisessa vaiheessa Japani ja japanilaisuus alkoivat kiinnostamaan minua useammassa suhteessa.

Melkein 20 vuotta sitten minua alkoi kiinnostamaan Japaniin pääseminen. Viimeiset 10 vuotta olen haaveillut, että viimeistään sitten kun täytän 30 vuotta, niin sitten on Japaniin päästävä. Useampia ystäviäni piti myös lähteä tälle reissulle mukaan, mutta loppujen lopuksi pitikin yksin toteuttaa tämä haave ja siitä pidin kiinni. Haaveet on tehty toteutettaviksi, ja tämä minun isoin haaveeni tähän asti on täten toteutunut. Tänä vuonna sitten uudestaan ja tällä kertaa saan onneksi jakaa matkan kahden ystäväni kanssa, kuten edellä mainitsinkin.

Kahden viikon reissullani kerkesin näkemään kaikki ne kohteet, jotka olin reissuni aikana tahtonut vähintään nähdä. Jotkut epäilivät, että miten ehtisin kiertämään Honshua noin paljon ja käydä niin useassa kohteessa. Epäilijöille osoitin heidän epäillyksensä vääriksi, kun olin saanut laadittua niin hyvän aikataulun. Tiukkahan se aikataulu oli, mutta ei mahdoton. Onnistuin tavoitteessani ja siitä olen erittäin tyytyväinen. Runsaasti jäi kuitenkin vielä nähtävää ja koettavaa tulevillekin reissuilleni, sillä kahdessa viikossa ei näe ja koe kuin pintaraapaisun Japanin maasta ja sen monivaiheisesta ja vivahteikkaasta kulttuurista.

Nautin niistä hetkistä jotka sain Japanissa viettää, ja muistot säilyvät mielessäni aina!

Japani tarjoaa Ginga-fanille monenlaisia ja runsaita elämyksiä. Suosittelen matkaa erittäin lämpimästi jokaiselle, jos siihen vain tarjoutuu tilaisuus elämän aikana.

Lämpimät kiitokset kaikille tätä blogitekstiäni seuranneille ja lukeneille. Toivottavasti viihdyitte kertomukseni parissa. Otan palautetta vastaan, ja minulle saa esittää kysymyksiä. Vastailen niihin mielelläni. Kaikki aikaisemmat osat matkakertomuksestani löytyvät myös täältä samasta blogista. Lisäksi, jollet ole vielä tutustunut, niin Weed 50:n mangapokkarin lopusta löydät ”Ginga-turistina Japanissa” –artikkelini, joka on lyhennetty versio matkakertomuksestani. Tämä blogiin kirjoittamani kertomus on hieman pidempi ja laajempi, sekä yksityiskohtaisempi kertomus matkastani.

Tulen kenties kertomaan teille myös tämän vuoden, eli vuoden 2016, matkastani myöhemmin. Sitten joskus reissuni jälkeen.

Tärkeintä on se, että muistaa fanittaa Gingaa, pääsi omassa elämässään joskus Japaniin tai ei. Minulle itselleni oman hienon lisänsä tuo toki se, että olen saanut kokea Japanin – maan josta Hopeanuoli on lähtöisin.

”Auuu~! ja WUFF!” Päätän raporttini tähän.

Kaikki tekstit ja kuvat: Ville Karvonen.